maanantai 14. joulukuuta 2015

Meidän keittiö jouluasussa







Meillä on aika iso keittiö.
Sinne sopii hyvin kahdeksan hengen ruokapöytä.
Meitä on 11 aikuista ja 2 lasta, jos ollaan kaikki yhtäaikaa kokoonnuttu meille.
Sellaista tilannetta ei ole vielä tullut, enimmillään meitä on ollut 10+2. Ollaan justiin mahduttu pöytään, kun jokaiseen nurkkaan on laitettu myös tuoli.
On niin paljon kivempi, kun kaikki on samassa pöydässä.
Meillä on kyllä toinenkin pöytä.
Olen tehnyt yhdestä makuuhuoneesta, joka on keittiön ja olohuoneen vieressä "ruokailuhuoneen", sitä voi tarvittaessa käyttää, mutta sitten ollaan niin eripaikoissa, eikä kaikki voi jutella toisilleen.



                                                                                                                             
                                                   





Olen ostanut pöydän ja tuolit n. 10-vuotta sitten Iskusta. Pöytä on nimeltään Kari ja tuolit Kaisla.
Olen pitänyt aina arkena pöydässä Marimekon vahakangasta ja juhlina kankaista liinaa. Olen tyytyväinen, että olen aina suojannut pöydän, sillä se on vieläkin kuin uusi.
Tuolit ovat "pinna" tuolit, olen vain jälkeenpäin teettänyt niihin irtohuput.










                                                                 

                           

                              







En viitsi laittaa kuvia meidän keittiön kaapeista, kun meillä on ikivanha keittiö.
Ollaan tekemässä keittiö remonttia, mutta se menee ensivuoden puolelle.
Laitan sitten kuvia uudesta keittiöstä.
Kun meidän keittiö on niin iso, niin sinne mahtuu 2 tällaista Ikean kaappia, joissa säilytän astioita, jotka ei ole jokapäiväisessä käytössä.




















Keskellä arjen uurastuksen, joulua etsin sydämeen.
Tahtoisin jälleen valokseni, tähtien hehkun himmenneen.
Jossain tiedän tähden vielä, säteilevän pimeyteen.
Tahtoisin löytää joulun valon, voimaksi sielun väsyneen.
Keskellä arjen uurastuksen, joulua etsin sydämeen.
Tahtoisin kuulla jälleen soivan, enkelilaulun vaienneen.
Jossain tiedän laulun tuovan, taivaan tänne turhuuteen.
Tahtoisin löytää joulun rauhan, voimaksi aikaan kiireiseen.
Keskellä arjen uurastuksen, joulua etsin sydämeen.
Tahtoisin löytää lohdukseni, lapsuuden joulun kadonneen.
Jossain tiedän muistojen, vievän onneen hiljaiseen.
Tahtoisin löytää joulun lahjan, voimaksi kaikkeen mitä teen.






















Jakkaran olen ostanut huutonetistä tai torista.
Siihen sopii hyvin kirpparilta ostettu puinen lyhty.


Lumen hopeinen valo,

sininen hiljaisuus.

Lämmin tupa,

rauhaa täynnä mieli.

On niin joulu.



















Tämäkin kaappi on meillä keittiössä.
Olen ostanut sen Kokkolasta ykköskirppikseltä.
Se on tuunattu vanhasta puisesta, lakatusta kaapista.
Lopputulos on kyllä todella erilainen.
Noissa alakaapeissa on hyvä säilyttää mehumaijaa ja muita ison tilan vaativia tavaroita.
Keskiosassa on aina mielialan ja vuodenajan mukaan koristeena sopivia tavaroita. Nyt jouluisia.
Yläkaapeissa on astioita.
Nuo verkko-ovet, jotka on vielä koristettu tähdillä, ovat todella kivat.
















                    Tällainen keittiö meillä on.
                    Toivottavasti joku sai tästä itselleen jonkin idean.
                    Tai oli vaan hauska katsella kuvia ja lukea tekstejä.

                    Seuraavaan kertaan.
                        
























































































































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti