maanantai 4. tammikuuta 2016

Vihreä huone, vieras huone, vauvan huone



Tällä rakkaalla lapsella on monta nimeä: vihreä huone, vieras huone, vauvan huone.

Maileg puput on kiivenneet pienen kaapin päälle.




Tämän pöydän ja laatikon olen ostanut huutonetistä.











Nämä puput on tulleet meille huutonetistä.  Joku on kyllä tosi hyvin nämä tehnyt.


Koriste-esineet saa vielä olla omilla paikoillaan. Kun lasten lapset on niin pieniä, ettei vielä koske mihinkään mummun omaan.
Kohta onkin opettaminen mikä on mummun ja millä saa leikkiä. Mutta uskon että se onnistuu, kun vaan jaksaa kerrasta toiseen sitä asiaa muistuttaa.

Viiri nauhoja olen ostanut kirpparilta monta. Leikki huoneessa on useampi. Tässä huoneessa tuo yksi, josta tässä näkyy pala.















Tässä huoneessa on kaikki puunväriset huonekalut. Joskus se on ollut minun lempi väri. Ei enää, nyt pitää olla kaikki valkoista. Mutta kun nämä on hyvä kuntoisia kalusteita, en halua niitä hävittää. Tarkoitus on maalauttaa ne yksi kerrallaan valkoiseksi. Seuraavana vuorossa on keinutuoli. En luota että osaisin itse maalata.

Vauvan pinnasänky on kuitenkin valkoinen ja uusi, ei meidän lasten vanha.
Minulla on jokaisessa huoneessa virkattu matto. Nekin on kaikki huutonetistä ostettu. Tykkään niistä tosi paljon. Ainut huonopuoli on se, että kaikista isoinpia mattoja on aika raskas puistella. Varsinkin tällä minun kipeällä selällä.














Harmittaa vielä tosi paljon, kun en vielä oikein osaa ottaa uudella kamerallani hyviä kuvia ja se etten vielä osaa käyttää tätä tietokoneen ohjelmaa. Nytkin olisin halunnut laittaa kuvat ihan erilaiseen järjestykseen, mutta kun ei , niin ei. Mutta periksi en anna. Viiden vuoden kuluttua nämä sivut näyttää jo ihan erilaisilta, siitä olen varma. Ihailen kyllä paljon teitä, joilla on viimesen päälle hienosti tehdyt sivut.                                                             
                                                                                                                                                                   Ja hyppään varmaan "kattoon" ,kun saan ensimmäisen "oikean" seuraajan blogilleni. Koen , että lapset vaan säälistä on laittaneet itsensä seuraajiksi. Olen siitäkin tietenkin onnellinen, en sitä tarkoita.
  

   
Tässä tuolissa on hyvä istua ja syöttää vauvaa. Tämän tilalle tulee aikanaan kyllä se valkoinen keinutuoli. Saa sitten nähdä mikä tämän tuolin kohtalo on. Päällystytänkö sen uudella kankaalla.
Laitan loppuun vielä muutaman kuvan tämän päivän kattaukseta.
Pöytäliina on aika ryttynen, mutta ei tässä täydellisyyten päästäkkään. Eikä ole tarkoituskaan.







Tälläistä tänä päivänä Aurinkokujalla.
                                                             -Piitsu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti