lauantai 9. huhtikuuta 2016

Orvokit + sipulikukat


                                               

                                                   Orvokkeja + helmililjoja + tasetteja

Kukat on ostettu Kokkolasta: orvokit Hong Kongista ja muut (-50%) kukkakauppa Mari Havialta.























































                  Runoni keväälle


Onko pitkän, kylmän ja pimeän talven jälkeen,
mitään kauniimpaa, kuin orvokin hymyilevät kasvot,
tasetin huumaava tuoksu
ja helmililjan helisevät kellot.

Sekö minut sai jaksamaan jokaisen päivän,
kun aurinkoa ei näkynyt lainkaan
ja hämärä verhosi jokaisen nurkan.

Kun kahlasin auraamattomia teitä
joka päivä koirani kanssa
ja kun pyörä ei liikkunut sohjossa minnekkään
ja sait henkesi edestä varoa
ettet kaadu, kun jäätikön päälle
oli satanut ohuen lumi vaipan.

Sekö se oli, muistiini piirtynyt kuva
jokaisesta kasvista, jota hoidin ja hellin
sen lyhyen hetken, jonka kesämme kestää.
Se tuoksu jota en lakannut nuuskimasta
niin että varmasti muistaisin sen
talven pimeänä iltana
takkatulen ääressä kirja kädessä.

Se, se oli.
Ja nyt se on taas täällä,
minun kuistini pöydällä
kevään ensimmäiset kukkaset.
Ja siitä se alkaa
seuraavaksi tulee kasvit
jotka vähän paremmin
sietävät kylmää
tulppaanit, krookkukset ja narssissit
ja siitä eteen päin
aina jokin uusi kasvi.

Tämä on vasta alkua
kaikki on vielä edessä päin
kaikki, koko kesä
ja jokainen kasvi.

 9.4.2016 -Piia -


39 kommenttia:

  1. Kevätkukat on kyllä niin ihania! Kaunis lyhty sulla! :)
    Itselläkin ruukuissa ulkona jo tete-narsisseja, perunanarsissi ja helmililjoja. Seuraavassa vaiheessa sitten odotellaankin, että alkaa helmililjat ja tulpaanit nostamaan päätään omasta kukkapenkistä. Siellä näyttää olevan vielä aika hiljaista, mutta tokkopa tarvitaan enää montaa aurinkoista ja lämmintä päivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla näyttää että kohta lumikellot ja sinivuokot alkaa kukkia, tai oikeastaan lumikellot jo vähän kukkiikin. Kyllä se on niin ihanaa tämä kevät. <3
      Hyvää viikonloppua sulle!

      Poista
  2. Kauniita ovat kevät kukkaset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, kauniita ja voimaa antavia.
      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  3. Itse juuri mietin, että joko uskaltaisin ostaa orvokkeja tuohon ulko-oven viereen. Ehkäpä jo nyt uskallan.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljonkos ne orvokit kestää pakkasta? Voihan ne suojata yöksi tai nostaa sisälle. Minä otin riskin, nuo tumman lilat orvokit sulatti mun sydämen. :)
      Mukavaa viikonloppua sinullekkin Outi. <3

      Poista
  4. Ihanuus miten kauniita kuvia ja orvokkeja! Kauniisti olet laittanut kukat, ihanasti orvokki lyhdyssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, olipa kauniisti sanottu. <3 Ihana kun orvokit on tullu kauppoihin.
      Oikein hyvää viikonloppua sinulle Leena!

      Poista
  5. Piristävä ja värikäs blogi sulla! Liityin lukijaksi. :)

    http://www.jenninruokaremppa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. <3
      Kiva kun tulit lukijaksi.
      Hyvää viikonloppua sulle!

      Poista
  6. Ihania kevätkukkia! Itse en ole uskaltanut vielä orvokkeja ostaa, narsisseilla mennään vielä hetki. Tuo on hyvä idea laittaa orvokit lyhtyyn sisälle, suojaavat ehkä hiukan pikkupakkasiltakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3
      Minullakaan ei ole umpikuistia, jonka niin kovasti haluaisin, avokuisti vaan. Ostin vain yhden kennon orvokkeja, niin voi nostaa sisälle jos tulee oikein kovat pakkaset. Mutta nuo tumman lilat orvokit hurmas minut.
      Hyvää sunnuntai päivän jatkoa sinulle.

      Poista
  7. Voi miten ihania keväisiä kukkaiskuvia!
    Runosi on kaunis, siitä tulee mieleeni oma äitini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. <3
      En ole monta runoa kirjoittanut, tämä nyt vaan tuli runon muotoon ja muutenkin nuo sanat vaan tuli, pitihän ne sitten ylös kirjoittaa.
      Oikein hyvää sunnuntai päivää sinulle Anne!

      Poista
  8. Ihania kukkia <3 kevätfiilistä luo :) Kaunis tuo runosi <3 Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olipa kauniisti sanottu. <3
      Mukavaa sunnuntai päivää myös sinulle!

      Poista
  9. Ihania kesä/keväthankintoja. Itsekin olen jo pihaa katsellut ja tuumaillut että pääsisipä jo pihan kimppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !
      Ostin ekat orvokit, yhden "lavan" orvokkeja jaksaa nostaa vaikka joka yöksi sisälle jos on niin kylmä. Ne vaan hurmas minut. :)
      Totta, ei jaksais enään millään odottaa. Jotain pientä voi jo onneksi tehä.
      Hyvää loppu sunnuntai päivää!

      Poista
  10. Ihania kevätkukkia!<3 Odottelen innolla sitä päivää, kun minullakin on oma piha tai parveke, jota laittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Puutarhan hoito on kyllä parasta mitä tiedän, eikä siihen todellakaan tarvita, kuin ensin parveke.
      Hyvää kevään odotusta sinulle!

      Poista
  11. Ihana runo ja kauniita kukkia, nuo helmilijlat on erityisen ihania:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Helmililjat on kyllä kauniita ja hyvä kun ne voi sitten istuttaa ulos.
      Hyviä sunnuntain viimeisiä tunteja ja alkavaa uutta viikkoa!

      Poista
  12. Tykkäsin runostasi! Ja miten kauniit kukkaset postauksessasi. Orvokit on mun lempikukkiani joka kevät aina uudestaan. Helmililjoista olen etsinyt vaaleanpunaisia, sinistä ja valkoista minulla on kukkapenkissä, tosin eivät vielä kukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Orvokit on kyllä niin kauniita. En edes tiennyt että helmililjoja on vaaleanpunaisia, minäkin haluaisin niitä, valkoisia ja sinisiä mullakin on.
      Hyvää alkanutta viikkoa!

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Sanos muuta, nyt se alkaa ja kaikki on vielä edessäpäin.<3
      Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  14. Heissan, vastavierailulla :)
    Täältä löytyikin kaunis blogi! Ihana kukkakattaus kuvissa ja mitkä orvokit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit, tuuhan uudelleenkin. :)
      Kiitos! On niin ihana kun voi hiljalleen alkaa laittaa kukkia ulos. Kun ei laita liikaa, niin jaksaa nostaa ne sisälle, jos tulee oikein kova pakkas yö.
      Hyvää alkanutta viikkoa sulle. <3

      Poista
  15. Ihanuuksia! Kevään lupaus tulevasta kesästä...talvi yrittää viivytellä. Viimeiset lumet piiloutuvat varjokohtiin kuin yrittäen jäädä kesäksi...
    Rakastan orvokkeja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3
      Ainahan se talvi yrittää viimeiseen asti pitää kynsin hampain kiinni, mutta aina se myös joutuu antaa periksi, ihan joka kerta. :)
      Orvokin hymyilevät kasvot on kyllä keväässä parasta.
      Hyvää alkanutta viikkoa sulle!

      Poista
  16. Kevätkukat on niin ihania. Lupaus tulevasta kesästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, kun saa ekat orvokit, tuntuu, että jaksaa taas odottaa kesää, vaikka meillä on vielä pihassa lunta.
      Hyvää alkanutta viikkoa sulle!

      Poista
  17. Tulin heti kylään kun näin että olit käynyt , kiitos käynnistäsi.Voi kuinka sinulla on paljon kaunista täällä ihania nämä kukat taidan kohta ostaa myöskin orvokkeja niitä onkin jo ikävä, ihanaa kevättä sinulle.

    VastaaPoista
  18. Tulin heti kylään kun näin että olit käynyt , kiitos käynnistäsi.Voi kuinka sinulla on paljon kaunista täällä ihania nämä kukat taidan kohta ostaa myöskin orvokkeja niitä onkin jo ikävä, ihanaa kevättä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tulit vasta vierailulle, toivottavasti tuut uudelleenkin. Kiitos kauniista sanoitasi! Orvokit on kyllä oikeita kevään tuojia.
      Ihanaa kevättä myös sinulle. <3

      Poista
  19. Kaunista niib kaunista.Rakastan itse orvokkeja varsinkin sinisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orvokit tuo kevään, totta siniset on kauniita.
      Hyvää tiistai päivää sulle!

      Poista